Pienpuun sahaukseen ja jalostukseen keskittyvä AG Kronenholz Oy perustettiin kahden pitkään puualalla olleen yhtiökumppanin voimin keväällä 2000. Yritys jatkaa vuonna 1999 toimintansa aloittaneen Kartiotuote Kartiopalkki Tmi:n ideoimien pienpuun sahaus- ja jalostusmenetelmien kehittämistä ja toteutusta. Kronenholzin toiminta perustuu latvaläpimitaltaan pienen (8-14cm) puun sahaukseen ja jalostukseen. Yritys on kehittänyt uudenlaisia sahaus- ja jalostusmenetelmiä, joilla saadaan hyvä hyötysuhde pienpuusta. Sekä puun poikittainen pyöreä muoto, että puun pitkittäinen kartiokkuus ovat otettu huomioon puuraaka-aineen hyödynnyksessä. Kronenholz sahaa, kuivaa ja jalostaa sahatavaran valmiiksi liimapuupilareiksi.

Yritys on aiemmin soveltanut pienpuun käyttöä laajalle valikoimalle tuotteita. Kehityksen alla ovat olleet perusliimalevyt, lattialevyt, ovet ja pilarit. Alkuvuodesta 2002 saakka kehitystyö on painottunut ainoastaan kantaviin rakennus- ja koristepilareihin. Pilarit ovat soveltuneet tuotteista parhaiten pienpuun korkealaatuiseen jalostukseen, joten yrityksen voimavarat puun osalta ovat kohdistettu ainoastaan tälle tuoteryhmälle. Nykyisin tuotevalikoimaamme kuuluu laaja valikoima eri muotoisia ja kokoisia kantavia rakennus- ja koristepilareita. Kaikki tuotteet valmistetaan liimaamalla pienpuusta saatavia aihioita yhteen. Jalostettava puulaji on kuusi.

Vuodesta 2009 lähtien on Kronenholz toimittanut myös terassilasituksia.

 

AG KRONENHOLZ OY - TÄYSIN SUOMALAINEN

TUOTTEET / YRITYS / YHTEYSTIEDOT